Lukuaika 2 min

Sanat teoiksi – yhdessä ympäristön puolesta

Kirjoittanut Arto Nieminen 4.6.2021 9:57

Aiemmassa pääkirjoituksessani mainitsin, että olemme tekemässä yhdessä Ruotsin ja Norjan kollegoidemme kanssa ympäristö- ja yhteiskuntavastuun (ESG) linjauksia kevään 2021 aikana. Nyt kerron, mitä se tarkoittaa ihan käytännössä.

Aiheet: ArchiMAD 2/2021 ESG Ympäristö Yhteiskuntavastuu
Lukuaika 3 min

Archicadiä ja kerhoa liki 25 vuotta

Kirjoittanut Dominicus Björkstam 4.6.2021 9:57

On huikeaa ajatella, että olen jo miltei 25 vuotta toiminut arkkitehtina ja tehnyt yli 400 projektia. Valtaosa on ollut pientaloja ja hieman laadukkaampia asuintaloja, mutta sekaan mahtuu kyllä koulurakennus ja toimistotalon peruskorjauskin. Hiljattain olin kolmisen vuotta asuinrakennusten projektiarkkitehtina Helsingissä, Arkkitehtitoimisto Kirsi Korhonen ja Mika Penttisellä. Sain paitsi hyödyntää Archicad-osaamistani tornitalojen ja kerrostalojen suunnittelussa myös vihdoin käyttää BIM-cloudia ja viitteitä. Opin hurjasti teknisesti haastavista suurista projekteista.

Aiheet: Archicad ArchiMAD 2/2021
Lukuaika 1 min

Archicad 24 ja macOS Big Sur 11.3 ovat nyt yhteensopivia

Kirjoittanut Ville Pietilä 4.6.2021 9:50

Applen macOS Big Sur 11.3 -päivityksessä on täysi Archicad 24 -tuki. Kannattaa lukea yhteensopivuudesta GRAPHISOFTin Help Center -artikkeli, jossa on kerrottu tiedossa olevat ongelmat sekä niiden ratkaisut.

Aiheet: Archicad 24 Yhteensopivuus Big Sur ArchiMAD 2/2021
Lukuaika 4 min

ArchiMAD-lehti uuteen aikaan – verkkojulkaisu on tätä päivää

Kirjoittanut Ville Nikunen 4.6.2021 9:25

ArchiMAD-lehdellä on vankat perinteet Suomen Archicad-käyttäjien tiedonlähteenä ja tukimateriaalina. Yli 30-vuotisen historiansa aikana se on nähnyt ja raportoinut monta teknistä mullistusta, muttei itse ole sellaisia liioin kokenut. Kiihtyvä digitalisaatio ja osaltaan korona-aika ovat ladanneet painetta siirtää lehden julkiasu printistä verkkoon, ja sen aika koitti nyt. Lehdellä on edelleen tärkeä paikka monen archicadistin arjessa – jatkossa toivottavasti yhä useamman. Verkon mahdollisuudet ovatkin melkoiset!

Aiheet: Archicad MAD ArchiMAD 2/2021
Lukuaika 13 min

Opiskelijoiden tietomallinnusleiri Archicad Summer Camp jatkaa kasvuaan myös 2021

Kirjoittanut Ville Nikunen 4.6.2021 9:24

Kuva 1. Kolmatta kesää pyörivä Archicad Summer Camp on monelle opiskelijalle elintärkeä tilaisuus kartuttaa tietomallinnustaitoja. Niitä vaatii työelämä – ja niin vaativat opiskelijat itsekin. Usein koulun järjestämä ohjelmisto-opetus on riittämätöntä, mitä ASC osaltaan laastaroi.

Opiskelijoille suunnattu tietomallinnuksen kesäleiri Archicad Summer Camp pyörii tänä kesänä jo kolmatta kertaa. Haku umpeutui vappuna, ja hakijoita kertyi jälleen ennätysmäärä: 152. Numeroiden valossa enemmistö valmistuvista arkkitehdeista, rakennusarkkitehdeista ja sisustusarkkitehdeista osaa ja haluaa käyttää nimenomaan Archicadiä, mikä innostaa varmasti myös rekrytoivia toimistoja.

Aiheet: Archicad MAD ArchiMAD 2/2021
Lukuaika 3 min

Testissä Redshift-renderointimoottori

Kirjoittanut Kimmo Rinta-Pollari 4.6.2021 9:18

Redshift on GPU-renderoija, joka on kehitetty nykyaikaisen, huippuluokan tuotantorenderoinnin erityistarpeisiin. Se sisältää joukon tehokkaita ominaisuuksia ja integroituu alan yleisimpiin mallinnusohjelmistoihin – luonnollisesti myös kehittäjänsä MAXONin omaan Cinema 4D:hen. Katsotaanpa, miten se suoriutuu!

Aiheet: ArchiMAD 2/2021 Cinema 4D Redshift
Lukuaika 9 min

Valmistuva arkkitehti tosi- ja virtuaalimaailman rajalla

Kirjoittanut Ville Nikunen 4.6.2021 9:18

Kun turkulainen Nella Rajala, 25, muutti Tampereelle opiskelemaan kuusi vuotta sitten, ei arkkitehdin ura ollut vielä käväissyt hänen mielessään. Kun tuore biotekniikan opiskelija näki yliopistonsa käytävillä arkkitehtiopiskelijoiden töitä, ne kiehtoivatkin häntä suuresti. Kemia ja laboratorio saivat pian jäädä uuden rakkauden tähden. Suunnanmuutos on nyt johdattanut Nellan arkkitehdiksi valmistumisen kynnykselle – tieteen ja taiteen, todellisuuden ja virtuaalisuuden risteykseen. Hänellä on mielenkiintoisia ajatuksia tulevasta ammatistaan, tietomallinnuksesta ja koko arkkitehtuurialasta. Osaatko sinä vastata hänen kysymykseensä Archicad-unista?

Aiheet: Tietomallinnus Visualisointi BIM Edu Opiskelija 3D-mallinnus ArchiMAD 2/2021
Lukuaika 6 min

Kokemuksia tulevaisuudesta

Kirjoittanut Severi Virolainen 4.6.2021 9:18

Maailma muuttuu oudosti ja nopeasti. Vanha staattinen maailma on mennyttä – elämme turbulenssissa. Näin on käynyt myös suunnittelun menetelmien ja metodien kanssa. Skissipaperi on perinnetyöväline, ja 3D-mallinnuskin alkaa olla vanhanaikaista. Mitä on tulossa?

Aiheet: Grasshopper Tekniikkapalsta Ohjelmointi Objektit Rhino 3D-mallinnus ArchiMAD 2/2021
Lukuaika 5 min

Iterointi SketchUpilla

Kirjoittanut Kimmo Korhonen 4.6.2021 9:17

Mallinnusohjelmana SketchUp on rakenteeltaan yksinkertainen, ja siksi myös jäykän hierarkkinen. Se on suunniteltu tehtäviin, jotka etenevät yleisestä yksityiskohtiin, perusmuodoista monimutkaisiin. Työn kuluessa pintojen määrä moninkertaistuu. Mallinnettaessa täytyy kuitenkin toisinaan pystyä palaamaan takaisin aiempaan vaiheeseen – menettämättä paljoa jo tehtyä työtä.

Aiheet: Vinkit SketchUp 3D-mallinnus ArchiMAD 2/2021
Lukuaika 6 min

Jättiläisten harteilla – arkkitehtuuria ja BIMiä opettajan silmin

Kirjoittanut Ville Nikunen 4.6.2021 9:17

Kuva 1. LAB-ammattikorkeakoululla on yksiköt Lappeenrannassa (kuvassa) ja Lahdessa. BIM-opetus ulottuu molempiin. © Teemu Leinonen – LUT

Rakentamisen digitalisaatio vaatii alan ammattilaisilta jatkuvaa uuden opettelua. Uudet tietomallikeskeiset työtavat iskostuvat työprosesseihin hitaasti, joskus taas parikin aktiivista ihmistä saa aikaan ripeää kehitystä koko organisaatiossa. Tämä korostuu etenkin oppilaitoksissa, joissa uuden teknologian käyttöönotto riippuu pitkälti vastuuopettajien mielenkiinnosta. Tilanne on koko alan kehityksen kannalta hieman huolestuttava, mutta paranemaan päin. LAB-ammattikorkeakoulussa BIM on jo uusi normaali, vaikkei koulusta valmistu arkkitehtiakaan. Kyse onkin poikkitieteellisestä yhteisymmärryksestä, joka koituu jokaisen opiskelijan ja lopulta koko rakennusalan eduksi.

Aiheet: Tietomallinnus Archicad BIMcloud BIM Edu Yhteistyö ArchiMAD 2/2021

Keskustele