Keskustan pyörätieverkkosuunnitelmissa on yritetty helpottaa Töölön poikittaisliikennettä, mutta ainoastaan Hesperiankatujen pyörätie on valmis. Pitkittäisliikennettä Töölössä ajetaankin vain autoilla, koska pyörätiet kiertävät kaupunginosan niin kaukaa kuin vain vesiesteiltä on mahdollista. Kunnollisten pyöräilyedellytyksien luominen myös Töölöön ei kuitenkaan ole mahdotonta.
Mannerheimintien pyörätien lisäksi ns. merenrantareitti on ainut pohjois-etelä suuntainen pyöräraitti Töölössä. Kaksisuuntaisena ja kapeana jalkakäytävästä erotettuna pyörätienä se ei ole oikein toimiva. Merikannontien ja pohjoisen-Hesperiankadun risteyksessä on käytännössä aina kolmen toisiaan ihmettelevän pyöräilijän ruuhka.
Merikannontien ja Hesperiankadun pyöräteiden risteys hakee myös vertaistaan maastoon naamioimisessa. Pyöräteiden reittiä ja yhteyttä toisiinsa on erittäin vaikea havaita paikanpäällä ilman opasta.
Hietarannan uimaranta houkuttelee kesäisin sankoin joukoin turisteja autoilemaan, kävelemään, rullaluistelemaan ja pyöräilemään iloisesti sekaisin sen kummemmin ajoratamerkinnöistä välittämättä. Vapaa-ajan pyöräilijöille hidasvauhtinen maisemien ihastelu on paikallaan, mutta työmatkapyöräily Töölön läpi tulee ohjata tehokkaampaa reittiä pitkin.
Mechelininkatu on yksi Helsinginniemen nelikaistaisista pääväylistä, joilla saa ajaa 50 km/h. Pyöräilykokemus kadulla on ahdistava. Kadulle on mahtunut autojen lisäksi puita ja eteläpäähän jopa raitiovaunukiskot. Jalkakäytävät ovat kapeat, mutta riittävän leveitä röyhkeiden autoilijoiden pysäköintipaikoiksi. On käsittämätöntä miten Helsingissä pysähtymiskielto tulkitaan pysäköinnin sallimisena jalkakäytävällä.
Koska Mechelininkatu on tärkeä sujuvalle autoliikenteelle, tulisi polkupyöräilijät ottaa paremmin huomioon. Liian hitaina ajoradalle ja turhan nopeina jalkakäytävälle Mechelininkadun satunnaiset polkupyöräilijät aiheuttavat tarpeettomasti vaaratilanteita.
Perusteellisesti toteutetussa pyörätieverkossa Mechelininkadun pyörätien ei tarvitse toimia ainoana pohjois-etelä suuntaisena raittina. Vapaa-aikaa viettävät pyöräilijät valitsevat merenrantaraitin, kun työmatkansa polkevia pyöräilijöitä palvelee keskellä Töölöä kulkevat Topeliuksenkadun ja Runeberginkadun pyörätiet.
Mechelininkadulla autojen nopeus on liian suuri pyöräkaistan rakentamiselle. Katu on paikoitellen myös niin kapea, ettei kunnollista pyörätietä mahdu rakentamaan. Yksisuuntainen pyörätie on kuitenkin ängettävissä myös ahtaimpiin paikkoihin. Pyörätien yksisuuntaisuus on kaupunkirakenteessa positiivinen asia, mutta äärimmilleen viety kapeus ei ole, vaikkakin se laskee tehokkaasti hurjimpien polkupyöräilijöiden liikennöintinopeuksia.
Nordenskiöldin aukiolta etelään lähdettäessä ei pyörätielle näytä olevan lainkaan paikkaa. Ajoradat olisi tullut aikoinaan tehdä kapeammiksi ja puut istuttaa keskemmäksi katua. Puiden ja ajoradan väliin on rakennettavissa kapea pyörätie kaventamalla kaistoja minimimittoihin. Keskimmäisillä kaistoilla ei sen jälkeen mahtuisi ajamaan kuorma- tai linja-autolla. Se ei onneksi ole tarpeenkaan, koska tässä kohdin katua ei voi kääntyä autolla vasemmalle.
Autoilijoille väljempi ratkaisu olisi ottaa pyörätien tila vain toisesta reunasta katua, kun toisella puolella pyörätie maalattaisiin jalkakäytävään. Jalkakäytävät ovat kuitenkin niin samanlaisia, että jos toisesta voi syödä palasen, niin miksi ei myös toisesta. Pyörätiet tehtäisiinkin jalkakäytävälle, jota levennettäisiin vasta kun kadulla olevat puut saavat kaatotuomion. Taka-Töölön jalankulkuliikenne ei ole niin vilkasta, etteikö uhrausta pyöräilyn edistämiseen voitasi tehdä.
Pyörätien siirtäminen ajoratojen keskelle, kuten Aleksis Kiven kadulla on tehty, ei yleensä ole luontevaa. Puistokäytävät soveltuvat paremminkin koirien kävelyttäjille kuin nopealle polkupyöräliikenteelle. Onneksi Sibeliuksen puiston kohdalta Hesperiankaduille asti pyörätielle on riittävästi tilaa muutenkin.
Mechelininkadun jalkakäytävät ovat pääsääntöisesti ahtaita. Ajoradat ovat vilkkaita ja pysähtyminen on kadulla kielletty. Jos pyörätie rakennetaan, niin kuinka se suojataan nyt jalkakäytävän tukkivista pysäköidyistä autoista? Pysäköinninvalvojien varustaminen polkupyörillä tai skoottereilla saattaisi tehostaa valvontaa ratkaisevasti. Pysäköinninvalvonnan tulosvastuu ei saisi perustua pelkästään sakkotuloihin, vaan painotetusti rikkeiden menestyksekkääseen kitkemiseen kieltoalueilta.
Arkadiankadun molemmin puolin Mechelininkadun jalkakäytävät ovat liian kapeita millekään pyörätieviritykselle. Ajorataa on kavennettava, sekä siirrettävä lähemmäs istutuskaistan puita. Koska keskimmäisistä kaistoista tulee kapeat on ajoradan reunakiveyksiin panostettava tavallista enemmän. Jos ajoradan reunat ja kaistojen välinen katkoviiva kivettäisiin saisi autoilija myös kuulo- ja tuntoaistiin perustuvaa tietoa sijannistaan väylällä.
Marian sairaalan kohdalla Mechelininkadulla kulkee ahdas pyörätie Hietaniemen hautausmaan muurin vierellä. Mitään liityntää Lapinlahdenkadulle ei ole kuitenkaan toteutettu pyöräilijöille, joiden oletetaan kyseistä reittiä käyttävän. Pyörätien tulee kulkea molemmin puolin katua koko Mechelininkadun pituuden. Onneksi tavoite on toteutettavissa myös kadun eteläpäässä.
Ruoholahdensillan alla tapahtuville ryhmittymisille on annettu valtaisasti katutilaa. Marian sairaalan kohdalla, jossa tilaa on niukimmin, on autoille annettu turhan aikaisin kolme kaistaa samaan suuntaan. Yksi kaistoista tulee siirtää pyöräilijöiden käyttöön, jotta myös sairaalan seinustan viereen saadaan rakennetuksi pyörätie.
Pohjoisen Rautatiekadun, Lapinlahdenkadun sekä Mechelinikadun risteysalueella on raitiovaunupysäkki. Vain linja 8 kulkee tästä, joten yhtä useampaa raitiovaunua ei tarvitse mahduttaa pysäkille kerrallaan. Uusi pysäkki on reilusti mitoitettu, mutta valitettavasti pyöräilijöiden tarpeita huomioimatta. Marian sairaalan nurkka työntyy tiukasti Mechelininkadulle ja jalkakäytävän leventäminen niin, että siellä mahtuisi myös pyöräilemään, vaatisi eri tavalla muotoillun raitiovaunupysäkin. Autojen shikaani risteykseen tultaessa itseasiasssa loivenisi pyörätien edellyttämissä katutilan uudelleenjärjestelyissä.