Telakkakadulta pitäisi päästä Pursi- ja Merimiehenkaduille sekä Punavuorenkadulle. Rautatien poistuminen tarpeettomana toisi tarvittavaa väljyyttä uusille pyörätieratkaisuille, mutta siihen menee vielä vuosia. Väliaikaisille ratkaisuille ei oikein ole tilaa, joten joutunemme toistaiseksi tyytymään nykytilanteeseen.
Laivurinkadulle on kaavailtu myös kaupungin toimesta pyörätietä. Luontevin ja edullisin ratkaisu pyöräilyn edistämiseksi on pyöräkaistojen rakentaminen.
|
|
|
Tehtaanpuiston ohitse tulisi voida pyöräillä molempiin suuntiin. Pyörätien rakentaminen puiston puolelle olisi suomalaisen sekajärjestelmän vakioratkaisu, mutta 30 km/h nopeusrajoitetulla kadulla pyöräilijä selviää ajoradallakin. Kiellettyä ajosuuntaa vastaan pyöräiltäessä pyöräkaista voitaisiin sijoittaa myös puiston puolelle jalkakäytävän yhteyteen, mutta kantakaupungin pyöräkaistaratkaisujen yhtenäisyyden vuoksi olisi kuitenkin tässäkin kohdassa yksinkertaisesti sallia pyöräkaistan yli pysäköinti. Uusista järjestelyistä selvitään katuratamaalauksin, joten taloudellisia esteitä pyöräilyn helpottamiselle ei ole. Autoilijoden ja pyöräilijöiden uudessa tilanteessa kokema liikennetilan ahtaus toimii samalla tehokkaana rakenteellisena nopeusrajoituksena.
Pursimiehenkadun yksisuuntaiselle katuosuudelle mahtuu pyöräkaista, vaikka väylällä kulkeekin HKL:n linja-autoreitti. Todennäköisesti edes Laivurinkadun risteyksessä olevaa liikenteenjakajaa ei tarvitsisi uudelleenmuotoilla kiellettyyn ajosuuntaan kulkevan pyöräkaistan tieltä. Yhtään pysäköintipaikkaa ei menetettäisi ja kaupungille aiheutuneet kustannukset voitaisiin upottaa katuratamaalausten nykyiseen ylläpitobudjettiin.
Muuten Pursimiehenkadulla ei tarvita pyöräilijöille omia muusta liikenteestä erotettuja kaistoja. Kaksisuuntaisen yhteyden järjestäminen Telakkakadulle on tarpeen, mutta sitä on turha kiirehtiä ennen kuin Telakkakadulle on rakennettu pyörätie.
Aivan kuin Pursimiehenkatu Merimiehenkatukaan ei liity polkupyöräilijän kannalta lännessä mihinkään. Telakkakatua pystyvät pyöräilemään vain röyhkeimmät, eikä ratakuilun takana olevalle pyöräraittina toimivalle autojen parkkipaikalle ole mitään yhteyttä.
Paikallisyhteydet toimivat kaksisuuntaisilla katuosuuksilla sellaisenaan, mutta yhteys Laivurinrinteeseen katkeaa yksisuuntaiseen kadunpätkään. Tämä on sinänsä raivostuttavaa, sillä Laivurinrinteen toisella puolella matka saisi taas jatkua alkuperäiseen menosuuntaan. Punanotkonpuiston vehreys tuo haisevien autojen seassa polkeneelle ainakin henkistä piristystä, joten kaksisuuntaisen pyöräilyn salliminen Merimiehenkadulla on perusteltua.
Punavuorenkadulla on yksisuuntainen pätkä Albertin- ja Fredrikinkatujen välissä. HKL:n linja-autoliikenteestä ja -pysäkistä huolimatta kadulle mahtuu pyöräkaista. Toteutustapana voidaan käyttää halvinta mallia eli pyöräkaista maalataan ajorataan.
Iso-Roobertinkatu on Helsingin kaupungin suunnitelmissa merkitty sopivaksi polkupyöräilylle. Sitä se onkin jopa kävelykatuosuudeltaan. Jalankulkijat, pyöräilijät ja autoilijat ovat vuosien saatossa oppineet sopeuttamaan vauhtinsa sekä toisiinsa että sinänsä tilavan kadun ravintoloiden terasseihin, yritysten mainostelineisiin ja kaupungin varoin asennettuihin kadunkalusteisiin.