Kallio

Hakaniementori

Siltasaarenkatua etelään eli Helsingin keskustaan päin tulisi pyöräilijöiden päästä ajamaan omaa kaistaansa pitkin. Pyöräilytila voidaan erottaa yhtenäisyyden vuoksi edelleen jalkakäytävästä tai toteuttaa pyöräkaistana. Jalkakäytävälle rakennettu pyörätie tuntuisi useimmista pyöräilijöistä turvallisemmalta, mutta samalla häirittäisiin hiukan jalankulkijoita. Pyöräkaistana toteutetun ratkaisun suurin ongelma on vilkkaan linja-autopysäkin ohittaminen. Kuvissa on hahmoteltu tätä turvattomammantuntuista ratkaisuvaihtoehtoa.

Siltasaarenkatu Jalkakäytävällä olisi parempi olla
Ryhmittymiskaista olisi ajoneuvoille yhteinen

Pohjoiseen mentäessä John Stenbergin rannan ja Hakaniemen torin kautta kiertäminen on luontevaa. Täällä on myös enemmän tilaa, joten pyöräraitti voi olla tältäosin kaksisuuntainen.

Eläintarhantie

Pyöräilijät on unohdettu kaupunkisuunnittelussa. 80- ja 90-luvulla rakennetut pyörätiet ovat irrallisia, katkonaisia ja luonnottomia reittejä kulkevia. Niitä on jälkikäteen rakennettu sinne mihin autoilta on sattumalta jäänyt ylimääräistä tilaa.

Nykyiset pyörätiet tarjoavat vain mahdollisuuden kiertää Kallio. Eläintarhantien pyörätieltä on yhteys Hakaniementorin poikki Sörnäisten rantatien pyöräteihin. Mutkaisuudessaan ja ratkaisujen moninaisuudessaan tämä pätkä on kokeilemisen arvoinen esimerkki pyöräteiden irrallisuudesta kaupunkirakenteessa.

Kuvassa Kylli Heiskanen näyttää kuinka modernilla Kickbike potkulaudalla voi liukua myös jalkakäytävällä.

Kylli Heiskanen kulkee työmatkat potkulaudalla

Wallininkatu

Yhteys Sturenkadun pyörätieltä Wallininkadun siltaa pitkin Helsinginkadun yli ja edelleen Eläintarhantielle olisi mäkisessä Kalliossa kätevä. Vaikka pyöräkaistalta olisi kätevää kääntyä Linjoille tulisi Wallininkadulle rakentaa pyörätie, koska sellainen on jo rakennettu Eläintarhantielle sekä Sturenkadulle.

Linjat

Linjoista pyörätietä kaipaisi korkeintaan Toinen Linja, jolla pyöräilyä nykyisellään häiritsee vain raitiovaunukiskot. Eläintarhantietä suoremman läpikulkuyhteyden lisäksi uusi pyörätie tai -kaistat parantaisivat läntisen Kallion pyöräilyolosuhteita.

2. Linja Kaksisuuntainen toispuoleinen pyörätie
Uudet katumaalaukset

Kolmas ja Neljäs Linja eivät jyrkkyytensä vuoksi houkuttele pyöräilijöitä. Liikenne ei ole kohtuuttoman vilkasta joten autojen ja pyöräilijöiden yhteiselolle ajoradalla ei ole rakenteellisia esteitä.

Pelkästään Kallion kirjaston pyörätiemotin purkamisella voidaan poistaa koko asuinalueen pyöräilyn esteet. Fleminginkadun yhteys on välttämätön, mutta jatkuisiko pyörätie sekä Porthaninkatua että Viidettä Linjaa pitkin. Ainakin Viidennen Linjan pyörätie tulisi rakentaa, koska Haapaniemenkadun kautta olisi yhteys myös Sörnäisten Rantatien pyöräteihin.

5. Linja Mäessä oma kaista auttaa

Fleminginkatu

Kokenut pyöräilijä pärjää hyvin Fleminginkadun henkilöautoliikenteen kanssa, mutta etenkin HKL:n nivelbussit aiheuttavat kadunreunassa polkevalle tarpeetonta kauhua. Linja-autokuljettajille suunnattu pyöräilijöiden huomiointi liikenteessä -kampanja olisi tarpeellinen ja helposti toteutettavissa. Myös tulosten seuranta olisi rajatun kohderyhmän osalta vaivatonta.

Autopaikat? Molemmat ei mahdu!
Anniskelupaikat?

Fleminginkadulle tulee rakentaa pyörätie aivan kuin Helsinginkadulle ja Hämeentiellekin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kadun toiselta puolelta poistetaan pysäköintipaikat. Asukkaat ovatkin itseasiassa jo totutelleet täysin pysäköintipaikattomaan Fleminginkatuun 1997 kesän katutöiden aikana. Pyörätie veisi vain puolet paikoista, vaikka se rakennettaisiin molemmin puolin katua.

Karhupuisto Pysäkki kierretään takakautta
Ajorataan kavennetaan

Jatkoyhteys Hakaniementorille ja edelleen Helsingin keskustaan toteutettaisiin ainakin Viidennen Linjan ja Hämeentien kautta, mutta ehkä myös Porthaninkadun kautta.

Kallion kirjasto Pyörätie jatkuu 5. Linjalla
Ajorataan kavennetaan

Porthaninkatu

Nykyisellään rohkea pyöräilijä rullaa Porthaninkatua kevyesti liikennevirran mukana alas. Kiipeäminen raitiovaunukiskojen välissä jyrkkää mukulakivettyä katua ylös ei ole hauskaa pyöräilijälle, eikä muillekaan samaa ajorataa käyttäville. Kaikesta huolimatta pyöräilijät ajavat myös Porthaninkadulla.

Siltasaarenkatu sekä Linjat tarjoaisivat pyöräilijälle Porthaninkatua rauhallisemman reitin, jos niille vain jotenkin ensin pääsisi. Miksi pyöräilijän tulisi nousta turhaan mäen harjalle vain tehdäkseen autoilijoiden kulun sulavammaksi, tai käyttää Hämeentietä, joka on yksi pelottavimmista paikoista pyöräilijälle koko Helsingin kantakaupungissa.

Seuraava sivu

Etusivulle - Katujen nimiluettelo - Kartta